iMac_a_feature

Asensin iMac 27 mid 2010 -tietokoneeseen SSD-levyn

Kuten jo muutamassa aikaisemmassa blogimerkinnässäni olen maininnut, hajosi lähes neljä vuotta vanhasta iMacistäni kovalevy. Olin jo suunnitellut hankkivani uuden ja niin myös tein, mutta halusin vanhan koneen hyötykäyttöön. Hieman omatoimisuutta käyttäen saa rikkoutuneen HDD:n tilalle vaihdettu hiljaisemman ja nopeamman SSD-levyn. Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen ja suuntasin Googlen ihmeelliseen maailmaan ja löysin muutaman kohtalaisen hyvän ohjeen. Eniten apua oli tästä iFixitin oppaasta, jossa iMac 27 mid 2010 -malliin vaihdetaan uusi kovalevy. Ohjeessa tilalle laitetaan kuitenkin samanlainen HDD, joten operaation loppuosa ei käy aivan iFixitin oppaan mukaan. Linkin takaa löytyy kuitenkin hyvät ohjeet kuvien kera, joiden avulla koneen saa auki ja vanhan kovalevyn ulos.

iMac_a_1

iMac_a_7

iMac_a_3

Vaihdettaessa HDD:n tilalle SSD tulee huomioida muutama seikka:

  • Uusi levy on pienempi, eikä sellaisenaan kiinnity koteloon alkuperäisestä HDD:stä irrotetulla kiinnityslevyllä.
  • SSD:stä puuttuu kokonaan paikka Applen käyttämälle lämpötilaa mittaavalle sensorille.

iMac_a_4

iMac_a_6

Ensimmäinen ongelma voidaan ratkaista hankkimalla tavallista kovalevyä mukaileva kotelo, johon SSD sujautetaan sisään. Olen kuitenkin lukenut ongelmista, että kotelot eivät ole olleet täysin yhteensopivia ja päädyinkin itse niin sanottuun tee se itse -ratkaisuun. Kaikessa yksinkertaisuudessaan vedin SSD:n ilmastointiteipillä (kestää lämpöä 70 celsiukseen asti) alkuperäisestä kovalevystä ylijääneeseen kiinnityslevyyn kiinni, jonka ruuvasin takaisin alkuperäisille paikoilleen. Näin SSD pysyy varmasti paikallaan, eikä pääse juurikaan liikkumaan kokonaisuuden sisällä. Käytin apuna kaksipuoleista teippipaperia, jolla tein alustavat kiinnitykset ja varmistin, että johdot yltävät levyyn ongelmitta. Tämän jälkeen muutama kierros teippiä ja kokonaisuus ruuveilla kiinni iMacin sisälle.

iMac_a_5

Lämpötilasensori voi aiheuttaa ongelmia tuulettimien kanssa, jotka pyörivät täydellä nopeudella, jos kone ei saa siitä kunnon arvoa. Ongelmaan on ohjelmallisia ratkaisuja (iMac HDD Fan Control), mutta itse kytkin sensorin ”pois päältä” tekemällä siihen oikosulun. Tähän löytyy neuvoja netistä ja se on todettu toimivaksi ratkaisuksi. Sensorissa on kaksi johtoa, joiden kohdalta toisesta päästä kytketään ne yhteen esimerkiksi lyhyellä johdon palalla. Jotkut ovat käyttäneet myös esimerkiksi niittejä ym.

Lopuksi kone kasataan ja asennetaan käyttöjärjestelmä uudelleen. Kannattaa katsastaa aikaisempi artikkelini OS X:n näppäinkomennoista, jos ne eivät ole ennestään tuttuja. Niistä voi olla hyötyä käyttöjärjestelmän asentamisessa puhtaalle levylle, joka täytyy tietenkin ensin formatoida levytyökalulla oikeaan muotoon (mac OS laajennettu, kirjaava).

Tämä artikkelin tarkoitus ei ole ohjata kädestä pitäen, kuinka iMacin HDD vaihdetaan SSD-levyyn. Tarkoitus oli jakaa muutamia vinkkejä, sillä aivan kaikkeen en selkeää vastausta verkosta löytänyt. Päätin kuitenkin kokeilla ja ainakin toistaiseksi kaikki toimii kuten pitääkin.

iMac_a_8

iMac_a_9

Vinkkeinä vielä mainittakoon, että magneetilla koneessa kiinni oleva lasi irtoaa kätevästi esimerkiksi navigaattorin imukupilla. Toimii! Niin ja kannattaa pyyhkiä lasin sisäpinta ja itse näyttö hyvin ennen niiden asentamista takaisin. Itse totesin parhaaksi keinoksi imuroida molemmat pinnat kevyesti harjapäällä ja tämän jälkeen liittää ne yhteen. Jos väliin jäi häiritsevä pölypallo, avasin lasia varovasti ja imuroin sen pois. Näin sai itse erittäin hyvän lopputuloksen.

Toinen vinkki. Itse en missään vaiheessa irrottanut näyttöpaneelia kokonaan pois. Kytkin ainoastaan pois vertical sync -kaapelin (lisää iFixitin oppaassa), jonka jälkeen sain tarpeeksi tilaa levyn vaihtamiseen. Tällä tyylillä kaveri on hyvä apu, sillä toinen voi pitää näyttöä ja toinen häärätä levyn kimpussa.

Aivan viimeisenä toimenpiteenä on syytä aktivoida uuden SSD-aseman Trim-ominaisuus. Se pidentää muun muassa levyn käyttöikää. Allekirjoittanut onnistui kytkemään sen päälle Trim Enabler -ilmaissovelluksella. Muista käynnistää kone uudelleen aktivoinnin jälkeen.

Listaan vielä lopuksi käyttämäni työkalut ja osat:

  • Torx T10 ja T8.
  • Navigaattorin imukuppi
  • Kingston 120 GB:n SSD Now 300 -levy
  • Ilmaistointiteippi
  • Rulla kaksipuoleista kiinnitysteippiä

4 vastausta artikkeliin ”Asensin iMac 27 mid 2010 -tietokoneeseen SSD-levyn”

  1. No sattuipa sopivasti että täällä oli niksejä.. mulla on tuo 21.5” 2011 mid tuossa alkanut hyytymään.. SSD toisi varmasti käynnistysvaiheeseen vähän kipakkuutta lisää..

    Mainiot sivut BTW, Teemu! Täytyy tutustua tarkemmin oikein ajan kanssa. Tämä SSD homma oli ihan sivuosuma – ohjauduin blogiisi kun etsin konstia WordPressin lokaaliasennukselle – ja MAMP ohjeesihan toimivat kuin junan vessa vaikkakin joku näyttökuva ei enää ihan samalta näyttänytkään.

    Kiitos toimivista ohjeista!!

Vastaa