Avainsana-arkisto: Samsung Galaxy S6

Samsung Galaxy S6 edge TOP 5 -ominaisuudet

Jälleen on uuden videon aika. Tälläkin kertaa tähtenä on korealaisen Samsungin Galaxy S6 edge, joka on noussut testijakson aikana yhdeksi tämän hetken parhaimmista älypuhelimista. Olen käyttänyt laitetta aktiivisesti maaliskuun lopusta iPhone 6:n ja Nexus 6:n rinnalla. Samsungin uutuus on itse asiassa jättänyt Nexus 6:n taakseen, jota olen yleensä käyttänyt viikonloppuisin ja muilla lomilla. Nyt tätä virkaa on ajanut pitkälti Galaxy S6 edge, jota olen toisinaan käyttänyt myös arkena iPhone 6:n sijaan. Tykkään hyppiä iOS:n ja Androidin välillä, koska molemmista löytyy omat hyvä puolensa.

Lue loppuun

Kymmenen vinkkiä Galaxy S6- ja Galaxy S6 edge -puhelimen käyttöön

Huominen on Samsungille suuri päivä. Sen Galaxy S6 -mallisto tulee Suomessa viimein myyntiin kahden mallin voimin. Tarjolla on niin sanottu perusmalli, eli Galaxy S6, jossa on 5,1 tuuman 2560 x 1440 pikselin kosketusnäyttö, kahdeksan suoritinydintä sisältävä järjestelmäpiiri, kolme gigatavua RAM-käyttömuistia ja 16 megapikselin kamera. Laitteen suositushinta alkaa 699 eurosta. Tämän lisäksi myyntiin tuodaan molemmille sivuille kaarevalla näytöllä varustettu Galaxy S6 edge, jossa on samat tekniset ominaisuudet. Voit katsoa allekirjoittaneen kattavan videoarvostelun edge-variantista täältä: Arvostelussa Samsung Galaxy S6 edge. Sen suositushinta lähtee liikkeelle 849 eurosta.

Lue loppuun

Videoarvostelussa Samsung Galaxy S6 edge

Sain kuin sainkin laajan videoarvosteluni valmiiksi Galaxy S6 edgestä ennen laitteen virallista saapumista kauppoihin Suomessa 11. huhtikuuta. Tämänkertainen arvostelu paisui poikkeuksellisen laajaksi ja mittaa videolle kertyi reilut kymmenen minuuttia. Toivottavasti jaksatte katsoa pätkän alusta loppuun!

En lähde turhaan spoilaamaan videon sisältöä liikaa, mutta voin hyvillä mielin sanoa kyseessä olevan vuosiin aidosti kiinnostava älypuhelin Samsungilta. Tällaisen voisin hankkia myös itselleni. Ehkäpä seuraava puhelimeni onkin Samsung? Tämän sukupolven joudun todennäköisesti ohittamaan ihan siitä syystä, että olen reilun puolen vuoden aikana hankkinut itselleni iPhone 6:n ja Nexus 6:n. Joka tapauksessa Samsung on viimein onnistunut luomaan houkuttelevan laitteen, jossa on Applen tuotteiden kaltaista selittämätöntä vetovoimaa.

Lue loppuun

Galaxy S6 edgessä näytön kirkkauden saa ilahduttavan hämäräksi

Jatketaan Galaxy S6 edgen käsittelyä lyhyehköjen artikkeleiden muodossa. Tällä kertaa ajattelin jakaa muutaman sanasen Galaxy S6 edgen näytöstä. Kyseessä on tutkimusten mukaan markkinoiden parhaimmistoon kuuluva älypuhelimen näyttö, jos on uskominen sitoutumattoman Display Maten tutkimustuloksia, joka itse asiassa hehkuttaa korealaisvalmistajan tuoreimman lippulaivapuhelimen kosketusnäyttöä markkinoiden parhaimmaksi. En yhtään ihmettele tulosta, sillä paneeli on aivan mahtava ja vaikka tarkkuuksien osalta mopo on jo osaltaan karannut hieman käsistä, ei näyttöä voi juurikaan moittia mistään. Tässä jutussa en kuitenkaan ole kertaamassa Display Maten tutkimustulosta, joten jokainen siitä kiinnostunut voi käydä lukaisemassa sen täältä.

Lue loppuun

Samsung Galaxy S6 edgen kamera vaikuttaa hyvältä

Kuluvan viikon aikana olen käyttänyt Samsung Galaxy S6 edgeä niin sanotusti ykköspuhelimenani. Julkaisin laitteesta heti muutaman päivän jälkeen esittelyvideon, joka on kerännyt mukavasti suosiota YouTubessa ja tuonut samalla lisää seuraajia mukanaan. Kanavani tilaajamäärä lähentelee jo 1400. Se on tekniikkaan keskittyvälle kanavalle Suomessa paljon. En ole tavoittelemassa kanavalleni  mahdottomia määriä tilaajia, mutta tavoitteessa olisi saada 2000 tilaajan raja rikki. Jos et ole vielä tilannut MobiiliBlogin kanavaa YouTubessa, tee se nyt!

Lue loppuun

Ensikosketus Samsung Galaxy S6 edge -älypuhelimeen

Allekirjoittanut pääsi tänään pikaisesti kokeilemaan kädessä Samsungin maaliskuussa Mobile World Congress 2015 -messuilla esittelemää Galaxy S6 edge -älypuhelinta. Laite löytyi hieman yllättäen Oulun uudesta Samsung Experience Storesta, joka avasi ovensa Rotuaarilla maaliskuun 6. päivä.

Huomasin Samsungin ilmoittavan Facebook-sivullaan, että Helsingin ja Turun lippulaivamyymälöissä esitellään jo yleisölle Galaxy S6– sekä Galaxy S6 edge -laitteita. Tämän viestin innoittamana päätin vierailla tänään Oulun uudessa myymälässä katsastamassa, jos uutuudet olisivat sattumalta rantautuneet myös tänne pohjoisempaan Suomeen, ja olivathan ne! Niinpä pääsin hieman testailemaan uutuuksia ja kuvasin pikaisen videon Galaxy S6 edgestä, joka löytyy tämän artikkelin lopusta.

Lue loppuun

Samsung Galaxy S6: riittävätkö uudistukset voittoon?

Vuonna 2010 alkunsa saanut Galaxy S -sarja on edennyt kuudenteen sukupolveensa, kun Samsung esitteli maailmalle eilen Galaxy S6:n sekä sisarmalli Galaxy S6 edgen. Uusi lippulaiva on kovan haasteen edessä, sillä älypuhelinmarkkinoilla jatkuvaan kasvuun viimeiset vuodet tottunut korealaisvalmistaja ajautui lasku-uralle vuoden 2014 loppupuoliskolla. Vuoden viimeisen neljänneksen aikana sen rinnalle myydyimmäksi älypuhelinvalmistajaksi kiilasi Apple, kun tutkimusyhtiö Strategy Analyticsin mukaan molemmat toimittivat markkinoille vuoden 2014 loka-joulukuussa 74,5 miljoonaa älypuhelinta. Vuodentakaisesta Samsungin myynti laski 11,5 miljoonalla laitteella ja Applen kasvoi 23,5 miljoonalla. Ainakin osittain heikentynyt myynti voidaan laskea Galaxy S5:n harteille, sillä lippulaiva ei ole menestynyt yhtiön odottamalla tavalla. Laskeva myynti pakotti Samsungin etsimään jotain uutta ja näin syntyi Galaxy S6, jota Samsung Suomen telecom-myyntipäälikkö Mika Engblom kuvailee sekä ominaisuuksiltaan että muotoilultaan täysin uudenlaiseksi laitteeksi, joka tarjoaa lyömättömän älypuhelinkokemuksen.

Lue loppuun