Avainsana-arkisto: Nokia Android

Älä toista samoja virheitä uudestaan, Nokia

Nokian vuoden 2012 viimeisen neljänneksen tulos oli voitollisuudestaan huolimatta pettymys. Windows Phone -pohjaisia Lumioita myytiin vain 4,4 miljoonaa kappaletta. Nokian kaltaiselle entiselle jätille se on pettymys ja kesään mennessä myynnin on jo pakko nousta selvästi, jos yhtiö mielii taistella nykyisellä strategiallaan Samsungia ja Applea vastaan.

Mielestäni nyt olisikin aika aloittaa niin sanotun Plan B:n toteuttaminen nykyisen strategian taustalla. Miksi? Koska viimeistään nyt Nokian täytyy ymmärtää, että valittu strategia voi epäonnistua. Siksi siihen ei pidä tarrautua sumeilematta, kuten Nokia teki Symbianin kanssa.

Mikä Plan B voisi olla? Nykyisessä tilanteessa se tarkoittaisi käytännössä Androidia. Oman ekosysteemin rakentamiseen Nokialla ei ole tällä hetkellä paukkuja. Asema markkinoilla täytyy ensin korjata, jonka jälkeen saadaan vapautta kokeilla uusia asioita.

Nokian kannattaisikin nyt kasata tehokas ja luotettava tiimi toteuttamaan varasuunnitelmaa. Tehtävänä olisi kehittää nykyisiä palveluita Androidia varten, jotta alustaan pohjaava laite saataisiin tarvittaessa nopeasti markkinoille. Rautapuoli hoitunee helposti, sillä Nokialla on jo tunnistettava muotokieli ja sisuskaluja ei tarvitse liiemmin muuttaa Androidia varten.

Miten sitten se erottautuminen? Let’s face it, ei Nokia Windows Phonellakaan mitenkään erityisen paljon erottaudu. Lähinnä muotoilu ja muutamat sovellukset erottavat Nokian muista Windows Phone -valmistajista. ”Harmaassa” Android-maailmassa kyseinen kaava toisi ehkä jopa merkittävämmän eron kilpailijoihin.

Nokia voisi lähestyä Androidia siinä mielessä eri kulmasta, että keskittyisi tarjoamaan kuluttajille ”puhtaan” Android-kokemuksen. Samalla Googlen kanssa voitaisiin käydä keskusteluja, jotta tulevat julkaisut saataisiin hyvissä ajoin testiin nopean päivitystahdin takaamiseksi.

Käyttöliittymän sijaan Nokian kannattaisi keskittyä sovelluksien ja palveluiden rakentamiseen sekä oman muotokielen jatkojalostamiseen. Kameran hyödyntämisenkin suhteen Android antaisi Nokialle todennäköisesti enemmän liikkumavaraa. Näillä avaimilla Nokialla pitäisi olla kaikki mahdollisuudet kiinnostavan ja erilaisen Android-laitteen rakentamiseen. Toivon todella, että Nokia ei tarraudu kynsin ja hampain nykyiseen strategiaan, vaan suunnittelee aidosti vaihtoehtoa. Symbianin kanssa niin ei tehty ja kaikki tiedämme miten siinä kävi. Tehtyjä virheitä ei pidä unohtaa, niistä täytyy ottaa opikseen.