Olin vuosia suuri Sony Ericssonin ystävä. Kaikki juontaa juurensa ensimmäisestä matkapuhelimestani, joka oli ruotsalaisen Ericssonin T10-malli. Yhtiön kohtaamien vaikeuksien myötä se lyöttäytyi vuonna 2001 yhteen japanilaisen Sonyn kanssa, joiden yhteisyrityksen nimeksi muodostui hyvin luontevasti Sony Ericsson. Sittemmin vuonna 2012 Sony osti Ericssonin osuuden yhtiöstä ja näin ruotsalaisfirma vetäytyi pitkän historian jälkeen matkapuhelimien valmistamisesta.
Se historiasta. Ensimmäinen Sony Ericssonin valmistama puhelin, jonka omistin oli T610. Se on yksi legendaarisimmista yhtiön puhelimista ja monellakin tapaa aikaansa edellä, sillä laite integroi vuonna 2003 värinäytön, sisäänrakennetun kameran ja Bluetooth-yhteyden. Siinä yhdistyivät juuri kaikki ne tekijät, jotka saivat minut aikanaan ihastumaan Sony Ericssonin matkaviestimiin. Näitä ovat tyylikäs muotoilu, hyvät ominaisuudet ja näyttävä käyttöliittymä, joka tarjosi mahdollisuuden ulkoisen olemuksen muokkaamiseen teemoilla.
Japanilaisruotsalaisen valmistajan tuotannosta henkilökohtaisella tasolla parhaiten mieleen on kuitenkin jäänyt S700. Tämä vuonna 2004 esitelty puhelin oli aikoinaan markkinoilla erittäin kova laite, sillä se kuului aikansa kehittyneimpiin puhelinmalleihin. Lisäksi laitteella oli hyvin persoonallinen rakenne, jota Sony Ericsson hyödynsi myöhemmin myös muutamassa muussakin valmistamassaan matkapuhelimessa.
Vuonna 2004 Sony Ericsson S700 tarjosi oikeastaan kaiken mahdollisen, jota matkapuhelimelta saattoi toivoa. Siinä oli kirkas ja tarkka 2,3 tuuman näyttö 320 x 240 pikselin resoluutiolla ja 260 000 värillä. Kamera oli myös huippulaatua. Se yli 1,3 megapikselin tarkkuuteen ja mukana oli kuvausvalo. Eikä siinä kaikki. Arvokkaan kameralinssin piti piilossa pölyltä ja naarmuilta aktiivinen linssinsuojus. Kyseinen ominaisuus on harvinaisuus vielä tänäänkin, sillä harvoista älypuhelimista löytyy kunnollinen linssinsuojus.
Puhelin perustui niin sanottuu swivel-rakenteeseen, jossa näyttö kääntyy näppäimistön päälle. Jos muistan oikein, niin ”yläosa” kääntyi molempiin suuntiin, mutta ei mahdollistanut 360-asteen pyöräytystä. Toisin sanoen näyttöosa piti palauttaa samaa reittiä takaisin. Erikoinen rakenne vaikutti puhelimen mittoihin ja paksuutta Sony Ericsson S700:lla oli komeat 24 millimetriä. Se on paljon, kun nykyään markkinoiden lippulaivat ovat yleisesti paksuudeltaan 9-7 millimetriä. Vuonna 2004 paksuus ei kuitenkaan tuntunut haittaavan, sillä rakenne oli muuten jotain niin hienoa.
Ennen älypuhelimien nousua Sony Ericssonin puhelimien käyttöjärjestelmä oli yksi niiden vahvuuksista. Se oli toimiva ja sulava käyttää sekä tuki teemoja, joita jokainen pystyi luomaan valmistajan virallisella työkalulla. Muistan itse kuluttaneeni paljon aikaa Sony Ericsson Theme Creatorin kanssa, kasatessani puhelimeeni toinen toistaan hienompia teemoja. Hauskoja aikoja.
Nyt olen jo muutaman vuoden muistellut S700:aa pienellä haikeudella. Sellainen olisi mukava saada omaan kokoelmaan, vaikka en varsinaisesti mikään matkapuhelimien keräilijä olekaan. Kyseisestä laitteesta on vain jäänyt niin paljon hyviä muistoja, että niitä olisi mukava virkistää aina silloin tällöin.
Onko sinulla puhelinta, joka on jäänyt vuosien saatossa tavalla tai toisella muita paremmin mieleen? Jos on, heitä alas kommenttia. Olisi nimittäin hauska lukea, mitkä matkapuhelimet ovat jääneet muiden muistoihin.
Mulla on Nokia 5230 sellanen puhelin joka on erityisen tärkeä. Se johtunee siitä, että se oli eka kosketusnäyttöni…
Itsellä on jäänyt mieleen Samsungin SGH-X300. Siinä ei ollut mitään kameran kaltaisia herkkuja, mutta se oli ensimmäinen puhelimeni. Se oli myös simpukkapuhelimeksi hyvin kestävä. Kun kavereiden silloin simpukkapuhelimet menivät keskeltä poikki, omaani ei tullut edes naarmuja. Itse asiassa puhelin on vieläkin tallessa. 🙂