Avainsana-arkisto: iPad

Crossy Road: koukuttava peli iPhonelle ja iPadille

Videollani, ”Mitä on puhelimessani?”, valittelin uusien helposti lähestyttävien pelien puutetta. Tykkään mobiililaitteilla pelailla Angry  Birdsin, Fruit Ninjan ja Hill Climb Racingin kaltaisia yksinkertaisen idean omaavia pelejä, jotka koukuttavat ja mahdollistavat ajan kuluttamisen pienissäkin pätkissä. Kyseisiin peleihin ei tarvitse perehtyä kymmeniä minuutteja, vaan esimerkiksi viiden minuutin tauolla voi ottaa erän ja yrittää päihittää aikaisemman huipputuloksensa.

Nyt on löytynyt uusi peli. Se on nimeltään Crossy Road. Kuvailisin sitä niin sanotuksi loikkimispeliksi, sillä ideana on pomppia valitulla hahmolla läpi kenttien ja varoa samalla autoja, junia ja vesiesteitä. Mitä pidemmälle pääset, sitä enemmän pisteitä saat. Samalla kertyy virtuaalivaluuttaa, jota voi hankkia myös oikealla rahalla, mutta tämä ei ole missään nimessä pelin etenemisen kannalta ehdotonta.

Lue loppuun

OS X 10.10 Yosemite: Continuity ja Handoff loistavia uudistuksia

Apple toi aika odotetusti uuden OS X 10.10 Yosemite -käyttöjärjestelmän Macintosh-tietokoneille ladattavaksi kuluneella viikolla, kun se esitteli torstaina uusi tuotteita iPad- ja Mac-tuotekategorioihin. Kyseessä on jälleen ilmainen päivitys, jonka kuluttajat voivat ladata App Store -ohjelmistokaupasta. Kokoa paketilla on reippaat viisi gigatavua, joten hitaammilla yhteyksillä sen lataamiseen kannattaa varata aikaa. On myös syytä harkita, haluaako asentaa uuden käyttöjärjestelmän päivityksenä vai täysin tyhjälle kovalevylle puhtaana asennuksena. Jos englanti taipuu, voi puhtaan asennuksen suorittaa esimerkiksi täältä löytyvillä ohjeilla.

Henkilökohtaisesti olen asentanut Yosemiten jo kahteen iMacciin. Ensimmäisenä asensin sen vanhempaan malliin (27-tuumainen, vuoden 2010 puoliväli), joka toimii kakkoskoneena, eikä sisällä tärkeitä tiedostoja. Suoritin tälläkin kertaa puhtaan asennuksen, kuten olen aina toiminut uusien käyttöjärjestelmäversioiden kanssa. Asennus onnistui ongelmitta, joten rohkenin siirtyä uuteen järjestelmään myös ykköskoneessani (27-tuumainen, loppuvuosi 2013), johon asensin OS X 10.10:n tänään.

Lue loppuun

Näin luot kotisivullesi web-ikonit Applen iPhonelle ja iPadille

Pientä vinkkiä pukkaa oman verkkosivuston ylläpitäjille. Väsäsin tässä itse muutama viikko sitten Photoshopilla sopivat kuvakkeet, jotka näkyvät Applen mobiililaitteiden käyttäjille. Kuvake näkyy muun muassa Safarin kirjanmerkkivalikossa sekä silloin, kun käyttäjä lisää blogini suoraan kotinäkymään. Kyseessä yksinkertainen kikka, jolla voi viimeistellä muuten valmista kokonaisuutta ja tuoda mukaan tiettyä ammattimaisuutta.

Lue loppuun

Julkaisin aivan hiljattain muutamia taustakuvia Applen neljän tuuman näytöllä varustetuille iPhone 5-, 5c- ja 5s-älypuhelimille. Nyt luvassa olisi kuvia koristamaan Retina-näytöllä varustettujen iPad-tablettien ruutuja. Kooltaan kuvat ovat 2448 x 2448 pikseliä, joten ne toimivat hyvin sekä pysty- että vaakatasossa ja tukevat niin sanottua parallax-tehostetta, jonka Apple esitteli iOS 7 -käyttöjärjestelmän mukana. Toisin sanoen kuvat on optimoitu täydellisesti kolmannen ja neljännen sukupolven iPadille, iPad Airille sekä toisen sukupolven iPad minille.

Lue loppuun

Jokaisen bloggaavan iPad-omistajan pakkohankinta: Blogsy

Eräs tärkeimmistä syistä iPadin hankintaan oli itselleni mahdollistaa tehokkaampi bloggaaminen silloin kun en ole tietokoneen äärellä. Tabletin kuljettaminen mukana tuntuu jotenkin helpommalta ja luontevammalta kuin esimerkiksi kannettavan tietokoneen, jolla täysimääräinen bloggaaminen on toki jouhevampaa. Itse kuitenkin hain laitetta, jolla voin tehokkaasti valmistella jutut jättämällä viimeisen silauksen tietokoneella tehtäväksi.

Harmikseni jouduin heti aluksi toteamaan, että iPadin virallinen WordPress-sovellus on varsin raakile. Se ei käytä iPadin tarjoamaa näyttöpinta-alaa hyvin hyödykseen ja on tästä johtuen melkoisen turha vaativampaan bloggaamiseen. Yksinkertaisten juttujen julkaisu sillä kyllä hoituu, mutta jos tarkoitus on liittää mukaan paljon kuvia ja muuta materiaalia ei sen käyttöä voi suositella.

Onneksi lyhyen etsiskelyn jälkeen löysin Blogsy-nimisen applikaation, jota kehuttiin verkossa vuolaasti. Kyseessä on useita eri palveluita tukeva sovellus iPadillä bloggaamiseen, joka maksaa 3,99 euroa.

Mielenkiintoiseksi Blogsyn tekee sen ”pudota ja liitä” -ominaisuudet sekä sisäänrakennettu verkkoselain. Sovellus mahdollistaa esimerkiksi kuvien suoran kopioimisen sivustoilta vetämällä ja pudottamalla ne editointi-ikkunaan. Ominaisuus toimii oikeasti hyvin, mutta kannattaa huomioida, että kuvat linkittyvät suoraan lähdesivulta. Jos kuvat haluaa oman blogin kirjastoon, tulee ne tallentaa ensin iPadin mediakirjastoon, josta ne voidaan pudottaa lopuksi artikkeliin. Myös edellä mainitut toimet onnistuvat pudottamalla ja liittämällä, niin että sovelluksesta ei tarvitse välillä poistua. Tältä osin oikeastaan ainoa asia mitä jää kaipaamaan on yksinkertainen kuvaeditori, jolla voisi nipistää kuvat omalle blogille sopivaan muotoon.

Sisäänrakennettu verkkoselain helpottaa tavattomasti, jos artikkelin kirjoituksessa käyttää verkkosivustoa lähteenä. Sen ansiosta on äärimmäisen helppoa tarkastaa lähteestä tietoja ja palata takaisin editoriin. Tämä veisi huomattavasti enemmän aikaa, jos pitäisi käyttää erillistä selainta. Blogsy ei avaa sivustoa kokoruudulle, vaan jättää osan artikkelista näkyviin, joka myös edesauttaa kirjoitusprosessia.

Blogsyn tuore päivitys (versio 3.4) lisää mukaan tukun ominaisuuksia, jotka ovat hyödyllisiä vaativimmille käyttäjille. Omalla kohdalla eräs tärkeimmistä on tuki custom field -elementeille. Muita parannuksia ovat muun muassa Retina-grafiikat, tuki Tumblr– ja Vimeo-palveluille sekä mahdollisuus päästä käsiksi suoraan oman blogin mediakantaan eli kuviin.

Kaiken kaikkiaan Blogsy on aivan loistava sovellus, joka hakkaa virallisen WordPress-applikaation sata nolla. Kuten mainitsinkin jo, niin Blogsy olisi melkeinpä täydellinen, jos se sisältäisi kuvaeditorin. Olisi loistavaa, jos kuvat voisi nipistää oikeaan kokoon suoraan sovelluksella. Nyt siihen tarvitaan erillinen työkalu, jonka vuoksi aikaa tuhraantuu hukkaan.

Lue lisää Blogsystä sovelluksen viralliselta kotisivulta.