Aihearkisto: Taulutietokoneet

Android 5.1 Lollipop tekee tuloaan – onko mukana kaivattu äänetön tila?

Maailmalta kuuluu tietoja, joiden mukaan ainakin Filippiinien markkinoilla myydään uusia Android One -konseptiin pohjautuvia edullisen hintaluokan Android-luureja, joissa on vielä virallisesti julkistamaton Android 5.1 Lollipop -käyttöjärjestelmäversio. Tämä tarkoittaa sitä, että Googlelta voidaan lähitulevaisuudessa odottaa kohtalaisen merkittävää päivitystä mobiilialustansa Lollipop-versioon.

Huhujen mukaan uusi Android-versio saapuisi laajempaan levitykseen maaliskuussa. Tällainen johtopäätelmä on tehty HTC:n johtajiin kuuluvan Mo Versin yhteisöpalvelu Twitteriin lähettämästä viestistä. Herran mukaan Googlen seuraava MR-julkaisu korjaa tietyn One M7:ään liittyvän ongelman. Mitä MR sitten käytännössä tarkoittaa? Se voisi olla ”maintenance release” tai ”major release”. Joka tapauksessa Versin uskotaan viittaavan Android 5.1:een, sillä se vaikuttaisi olevan seuraava Android-julkaisu. Merkkejä lähenevästä julkaisusta kertoo myös se, että Nexus 5 on ilmestynyt laitteiden suorituskykyä mittaavaan Geekbench-palveluun Android 5.1 -käyttöjärjestelmä kanssa.

Lue loppuun

Hidasteleeko Nexus? Kokeile välimuistin (cache) tyhjentämistä

Tökkiikö Nexus-puhelimesi tai -taulutietokoneesi? Toisinaan laitteet hidastelevat, johon syynä voi olla esimerkiksi hiljattain asennettu ohjelmistopäivitys. Joskus ainoa ratkaisu on laitteen tehdasasetuksien palauttaminen, joka onnistuu helposti ja suhteellisen nopeasti suoraan asetuksista (Asetukset -> Varmuuskopioi ja palauta ->  Tehdasasetuksien palauttaminen). Tämä toimenpide poistaa puhelimesta tai tabletista kaiken käyttäjän siihen lisäämän sisällön, joten operaatio voi viedä lopulta aikaa, kun laitteeseen ryhdytään palauttamaan varmuuskopioita ja muuta sisältöä. Niinpä ennen tätä kannattaa kokeilla välimuistin tyhjentämistä, joka saattaa toisinaan mennä ”tukkoon” ja aiheuttaa käytettävyydessä yleistä hidastelua ja muita ongelmia.

Lue loppuun

Sharp demosi CES 2015 -messuilla muotoon leikattavaa näyttöteknologiaa (FFD)

Kuluneen vuoden Consumer Electronics Show -messut, eli lyhyemmin CES, tarjosi hyvin vähän uutta älypuhelimista ja tableteista kiinnostuneelle kansalle. Ainoana merkittävänä valmistajana messuilla uuden puhelimen esitteli LG, joka julkisti markkinoille G Flex 2:n. Se on suora seuraaja loppuvuonna 2013 esitellylle G Flexille, joka oli markkinoiden ensimmäisiä älypuhelimia kaarevalla näytöllä. Itsekin kyseistä laitetta testanneena totesin G Flexin mielenkiintoiseksi, uutta teknologiaa sisältäväksi tuotteeksi, jonka hankintaa oli kuitenkin vaikea suositella. Uusi LG G Flex 2 pyrkiikin tekemään kaiken edeltäjäänsä paremmin ja onkin kiinnostavaa nähdä, onko esimerkiksi edeltäjän näyttöä vaivannut hetkellinen kuvien näyttöön kiinnipalaminen saatu korjattua. Ainakin itsestään naarmuja korjaavan takakuoren kehutaan toimivan G Flex 2:ssa minuuttien sijaan sekunneissa, joten mukana on jälleen paljon uutta ja kehittyvää teknologiaa.

Lue loppuun

Crossy Road: koukuttava peli iPhonelle ja iPadille

Videollani, ”Mitä on puhelimessani?”, valittelin uusien helposti lähestyttävien pelien puutetta. Tykkään mobiililaitteilla pelailla Angry  Birdsin, Fruit Ninjan ja Hill Climb Racingin kaltaisia yksinkertaisen idean omaavia pelejä, jotka koukuttavat ja mahdollistavat ajan kuluttamisen pienissäkin pätkissä. Kyseisiin peleihin ei tarvitse perehtyä kymmeniä minuutteja, vaan esimerkiksi viiden minuutin tauolla voi ottaa erän ja yrittää päihittää aikaisemman huipputuloksensa.

Nyt on löytynyt uusi peli. Se on nimeltään Crossy Road. Kuvailisin sitä niin sanotuksi loikkimispeliksi, sillä ideana on pomppia valitulla hahmolla läpi kenttien ja varoa samalla autoja, junia ja vesiesteitä. Mitä pidemmälle pääset, sitä enemmän pisteitä saat. Samalla kertyy virtuaalivaluuttaa, jota voi hankkia myös oikealla rahalla, mutta tämä ei ole missään nimessä pelin etenemisen kannalta ehdotonta.

Lue loppuun

Näin asennat Nexus-laitteeseen Googlen virallisen factory image -käyttöjärjestelmäpaketin (OS X)

Olen tässä viime aikoina perehtynyt hieman tarkemmin Android-maailmaan ja opetellut asentamaan Nexus-laitteisiin niin sanotun stock-käyttöjärjestelmän, joka palauttaa laitteen alkuperäiseen tilaan. Näin voi tarvittaessa esimerkiksi palata vanhempaan käyttöjärjestelmäversioon, jos uusi tuottaa ylitsepääsemättömiä ongelmia sekä päästä kokeilemaan tulevia julkaisuja ennen virallisen OTA-päivityksen jakelua.

Asensin tässä aivan hiljattain Android 5.0 Lollipop -käyttöjärjestelmän Nexus 4- ja Nexus 5 -puhelimiin Googlen tarjoamien factory image -tiedostojen avulla. Niinpä pääsin syventymään aiheeseen ja tässä lyhyet ohjeet, joiden avulla kuka tahansa voi asentaa stock-käyttöjärjestelmän omaan laitteeseensa. Varoituksena tässä vaiheessa kuitenkin mainittakoon, että operaation suorittaminen voi vaikuttaa älypuhelimen tai taulutietokoneen takuuseen, joten jokainen toimii asian suhteen omalla vastuulla. Lisäksi kannattaa muistaa, että laitteen sisältö tyhjentyy, joten varmuuskopioiden on syytä olla kunnossa. Ohjeet koskevat OS X -käyttöjärjestelmää ja tarvittavat toimenpiteet voivat hieman erota Windows- ja Linux-alustoilla.

Lue loppuun

Videoesittelyssä Galaxy Note Pro 12.2:n S Pen -ominaisuudet

Uusi videoesittely olisi jälleen tarjolla. Tällä kertaa ilman selostusta, sillä aikaa on rajallisesti ja videoiden selostaminen materiaalin kuvaamisen ohella kuuluu eniten aikaa vieviin tehtäviin. Videon tähtenä on korealaisen Samsungin Galaxy Note Pro 12.2, jossa on nimensä mukaisesti 12,2 tuuman kosketusnäyttö. Se on tarkkuudeltaan 2560 x 1600 pikseliä.

Videolla en käy läpi laitteen kaikkia ominaisuuksia, vaan keskityn Galaxy Note Pro 12.2:n erikoisuuteen, eli rakenteeseen integroituun S Pen -kynään. Videolla esittelen S Penin keskeisimmät toiminnot, joihin päästään käsiksi painamalla kynässä olevaa painiketta. Se avaa valikon, jonka toimintoja videolla esittelen. Lisäksi lopussa katsastetaan pikaisesti SketchBook for Galaxy -sovellus, joka on mitä mainioin työkalu piirtämiseen. Se sisältää tuen kerroksille (layers) ja kattaa huiman määrän eri siveltimiä. Mukana oleva paineentunnistus antaa oman lisänsä piirtämiseen ja tekee siitä entistäkin miellyttävämpää.

Lue loppuun

Julkaisin aivan hiljattain muutamia taustakuvia Applen neljän tuuman näytöllä varustetuille iPhone 5-, 5c- ja 5s-älypuhelimille. Nyt luvassa olisi kuvia koristamaan Retina-näytöllä varustettujen iPad-tablettien ruutuja. Kooltaan kuvat ovat 2448 x 2448 pikseliä, joten ne toimivat hyvin sekä pysty- että vaakatasossa ja tukevat niin sanottua parallax-tehostetta, jonka Apple esitteli iOS 7 -käyttöjärjestelmän mukana. Toisin sanoen kuvat on optimoitu täydellisesti kolmannen ja neljännen sukupolven iPadille, iPad Airille sekä toisen sukupolven iPad minille.

Lue loppuun

Nokia ja MeeGo romukoppaan, Samsung ja Tizen tilalle

Nokian ja Intelin yhteistyö MeeGon parissa kaatui, kun matkapuhelinjätti valitsi uuden toimitusjohtajan myötä pääasialliseksi käyttöjärjestelmäkseen älypuhelimissa Windows Phonen. Aiemmin se oli MeeGo, mutta alustan heikko kehitystahti ja ekosysteemin huonot näkymät saivat Nokian kääntymään Microsoftin puoleen kommentoi muutosta taannoin toimitusjohtaja Stephen Elop.

Lue loppuun

Patentit Googlen ainoa syy ostaa Motorola?

Googlen Motorola-kauppa on herättänyt paljon keskustelua Androidin tulevaisuudesta. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä Nokiaa lukuun ottamatta oikeastaan kaikki muut merkittävät matkapuhelinvalmistajat tukeutuvat Googlen vetämään Androidiin älypuhelimissaan. Joukkoon kuuluvat muun muassa Samsung, LG ja Sony Ericsson.

Lue loppuun

Aurinko edelleen näyttöjen pahin vihollinen

Kesä ja auringonpaiste ovat jälleen tuoneet esille sen tosiseikan, että mobiililaitteiden näytöt eivät edelleenkään ole tarvittavalla tasolla, jotta niiden lukuominaisuudet olisivat riittävät kirkkaissa olosuhteissa. Tämä on harmi. Lämpimällä säällä esimerkiksi läppärin tai tabletin ottaisi mielellään mukaan rannalle taikka terassille.

Lue loppuun