Aihearkisto: Muut

Voicenger iPhone

Voicenger – pikaviestejä julkkisten äänillä

Suomeen on viimeisten vuosien aikana noussut useita menestyksekkäitä yrityksiä, jotka keskittyvä kehittämään mobiililaitteille, eli älypuhelimille sekä taulutietokoneille, suunnattuja sovelluksia ja pelejä. Kaikki sai alkunsa Angry Birds -pelistä, jonka ensimmäisen version Rovio lanseerasi vuonna 2009 Applen iPhonelle. Rovion vanavedessä maailmaa myöten menestykseen omilla tuotteillaan ovat nousseet muun muassa myös Supercell sekä Fingersoft.

Nyt maailman yrittää valloittaa kajaanilainen Voicenger, jonka omaa nimeään kantava sovellus on hiljattain julkaistu Applen iOS-alustalle. Toistaiseksi sovellus on saatavilla ainoastaan Suomen markkinoilla, mutta yhtiön tarkoitus on pyrkiä myös muille markkina-alueille. Lisäksi tulossa on myös Android-versio.

Lue loppuun

NX1_feature_kadessa

Harjoittelussa Samsung NX1 -järjestelmäkamera

Kuten olen jo blogissani maininnut, sain kuluneella viikolla Samsungilta testiin kameramalliston huippumalleihin kuuluvan NX1:n. Se on viime vuoden syyskuussa esitelty ammattikuvaajille sunnattu järjestelmäkamera, jossa on 28 megapikselin APS-C CMOS -kenno valoa hyvin vangitsevalla BSI-rakenteella. Kyseessä on roiske- ja pölytiivis kokonaisuus, joka kykenee loistavien still-kuvien lisäksi tallentamaan videkuvaa 4K-tarkkuudella (4096 x 2160 ja 24fps tai 3840 x 2160 ja 25fps). Se on näin hyvä valinta myös niille, joille kameran videokuvausominaisuudet ovat tärkeässä roolissa. Itse kuulun tähän ryhmään ja juuri siksi päätin pyytää Samsungilta NX1-kameraa testiin.

Lue loppuun

Samsung kauppa, Oulu

Oulu sai oman Samsung Experience Store -myymälän

Elektroniikkajätti Samsung on avannut yhdessä teleoperaattori DNA:n kanssa Suomen kolmannen Samsung Experience Store -myymälän Oulun ydinkeskustaan. Myymälän avajaisia vietettiin tänään ja se tarkka sijainti on Rotuaarilla, osoitteessa Kirkkokatu 17.

Nyt myös Oulu saa täyden palvelun premium-myymälän. Samsung Experience Store on elämyksellinen tila, jossa asiakkaat pääsevät kokemaan, miten tekniikka voi helpottaa arkea. Myymälässä pääsee kokeilemaan, miten eri tuoteryhmien laitteet kytkeytyvät toisiinsa ja toimivat saumattomasti yhteen. Lisäksi myymälässä päivystää Service Point -huoltopiste, joka palvelee kaikissa huoltoasioissa tuotealueesta riippumatta. Toivotamme kaikki tervetulleiksi konseptimyymälämme avajaisiin, toteaa Samsungin maajohtaja Peter Roos.

Lue loppuun

Android Lollipop Chrome theme-tag

Mobiili-Chromen teemaväreillä persoonallisempaa ilmettä kotisivulle

Googlen Android 5.0 Lollipop -mobiilikäyttöjärjestelmä ja yhtiön Chrome 39 -verkkoselain toivat  mukanaan ominaisuuden, jonka avulla omaa sivustoa on helppo personoida muuttamalla selaimen yläpalkin väritystä. Tämä onnistuu erittäin helposti lisäämällä verkkosivuston head-elementin (<head></head>) sisään  uusi ”theme-color” -meta-tagi. Uusi meta-tagi kannattaa ehdottomasti ottaa käyttöön, sillä se on yksinkertainen tapa antaa esimerkiksi omalle blogille omaleimainen väritys sekä tukea näin Googlen Lollipop-käyttöjärjestelmän Material Design -suunnittelufilosofiaa, jossa kerrokset ja värit näyttelevät tärkeää roolia.

Lue loppuun

Sharp Free Form Display, FFD

Sharp demosi CES 2015 -messuilla muotoon leikattavaa näyttöteknologiaa (FFD)

Kuluneen vuoden Consumer Electronics Show -messut, eli lyhyemmin CES, tarjosi hyvin vähän uutta älypuhelimista ja tableteista kiinnostuneelle kansalle. Ainoana merkittävänä valmistajana messuilla uuden puhelimen esitteli LG, joka julkisti markkinoille G Flex 2:n. Se on suora seuraaja loppuvuonna 2013 esitellylle G Flexille, joka oli markkinoiden ensimmäisiä älypuhelimia kaarevalla näytöllä. Itsekin kyseistä laitetta testanneena totesin G Flexin mielenkiintoiseksi, uutta teknologiaa sisältäväksi tuotteeksi, jonka hankintaa oli kuitenkin vaikea suositella. Uusi LG G Flex 2 pyrkiikin tekemään kaiken edeltäjäänsä paremmin ja onkin kiinnostavaa nähdä, onko esimerkiksi edeltäjän näyttöä vaivannut hetkellinen kuvien näyttöön kiinnipalaminen saatu korjattua. Ainakin itsestään naarmuja korjaavan takakuoren kehutaan toimivan G Flex 2:ssa minuuttien sijaan sekunneissa, joten mukana on jälleen paljon uutta ja kehittyvää teknologiaa.

Lue loppuun

feature_A_flash

Näin asennat Nexus-laitteeseen Googlen virallisen factory image -käyttöjärjestelmäpaketin (OS X)

Olen tässä viime aikoina perehtynyt hieman tarkemmin Android-maailmaan ja opetellut asentamaan Nexus-laitteisiin niin sanotun stock-käyttöjärjestelmän, joka palauttaa laitteen alkuperäiseen tilaan. Näin voi tarvittaessa esimerkiksi palata vanhempaan käyttöjärjestelmäversioon, jos uusi tuottaa ylitsepääsemättömiä ongelmia sekä päästä kokeilemaan tulevia julkaisuja ennen virallisen OTA-päivityksen jakelua.

Asensin tässä aivan hiljattain Android 5.0 Lollipop -käyttöjärjestelmän Nexus 4- ja Nexus 5 -puhelimiin Googlen tarjoamien factory image -tiedostojen avulla. Niinpä pääsin syventymään aiheeseen ja tässä lyhyet ohjeet, joiden avulla kuka tahansa voi asentaa stock-käyttöjärjestelmän omaan laitteeseensa. Varoituksena tässä vaiheessa kuitenkin mainittakoon, että operaation suorittaminen voi vaikuttaa älypuhelimen tai taulutietokoneen takuuseen, joten jokainen toimii asian suhteen omalla vastuulla. Lisäksi kannattaa muistaa, että laitteen sisältö tyhjentyy, joten varmuuskopioiden on syytä olla kunnossa. Ohjeet koskevat OS X -käyttöjärjestelmää ja tarvittavat toimenpiteet voivat hieman erota Windows- ja Linux-alustoilla.

Lue loppuun

Vlogia

Vlogia: kotimainen videoblogiportaali

Suomen kohisten kasvava YouTube-yhteisö on tuonut ilmiön ympärille enenevissä määrin palveluita, jotka yrittävät luoda videoilla rahaa niin itselleen kuin myös sisällön tekijöille. Jokainen voi toki tienata videoillaan pelkästään Googlen tarjoamilla Adsense-mainoksilla, mutta erilaiset verkostot yrittävät houkutella videoiden tekijöitä talleihinsa parempia etuja tarjoten. Jos olet yhtään tutustunut Adsense-mainoksiin, tiedät, että niiden avulla merkittävien tulojen tekeminen on hyvin vaikeaa. Niinpä erilaiset verkostot voivat tarjota mahdollisuuden parempiin tulovirtoihin.

Lue loppuun

Feature

Blogin lukijamäärät mukavassa kasvussa

Henkilökohtaisen blogini lukijamäärät ovat kasvaneet viimeisen viiden kuukauden aikana todella mukavasti. En erityisemmin seuraa tämän sivuston kävijämääriä, sillä niillä ei ole juurikaan väliä. Tämä on paikka, jossa kirjoittelen itseäni kiinnostavista asioista, jotka liittyvät usein vahvasti tietotekniikkaan, mobiililaitteisiin ja kaikkeen niitä ympäröiviin asioihin. Toisinaan olen sivunnut myös valokuvaamista ja verkkotekniikoihin liittyviä aiheita.

Blogini on ollut pystyssä jo vuoden 2011 kesäkuusta. Tuolloin älypuhelimiin ja tabletteihin erikoistunut MobiiliBlogi.com oli täysissä voimissaan ja halusin sen rinnalle paikan, jossa pystyisin jakamaan myös muihin aihealueisiin liittyviä kirjoituksia. Lopulta kävi kuitenkin niin, että päivätyön ja MobiiliBlogin rinnalla uudelle projektille ei oikein löytynyt aikaa. Niinpä blogi säilyi hyvin hiljaisena aina menneeseen kesään asti, jonka jälkeen olen löytänyt aikaa ja mielenkiintoa päivittää tätä tasaisempaan tahtiin. Kesäkuu oli oikeastaan ensimmäinen aidosti aktiivinen kuukausi ja sain ulos peräti yhdeksän juttua. Heinäkuussa sisältö täydentyi 15 artikkelilla ja nyt lokakuussakin olen julkaissut tämä mukaan luettuna kahdeksan juttua.

Lue loppuun

mikki_feature

Nyt on mikrofoni: Samson Meteor Mic

YouTube-kanavallani katselijat ovat toistamiseen valitelleet videoideni heikkoa äänenlaatua. Olen ollut tästä hyvin tietoinen ja mielestäni äänestä on puuttunut tietynlainen syvyys. Osa on myös kommentoinut äänen kaikumista, joka ei luonnollisestikaan ole hyvä asia. Nyt olen vihdoin investoinut ulkoiseen mikrofoniin, kun tähän asti olen nauhoittanut äänen iMacin sisäisellä mikillä.

Lauantaina kaupasta tarttui mukaan ilman suurempia vertailuja Samson Meteor Mic -mikrofoni, joka liitetään USB-väylään. Sen hinta oli noin 80 euroa, joten toivottavasti kyseessä on kunnon laite. Tämän kategorian tuotteet kun itselleni eivät ole tuttuja, joten vertailu eri tuotteiden välillä on vaikeaa.

Lue loppuun

Apple Watch

Apple Watch: hitti vai huti?

Kuluneella viikolla ihmiset ympäri maailmaa pidättelivät hengitystä, kun Apple esitteli uusia tuotteita. Tiistaina kello 20 Suomen aikaa käynnistyneen tilaisuuden sisältö oli hyvin odotettu. Apple esitteli iPhone 6- ja iPhone 6 Plus -puhelimien lisäksi ensimmäisen älykellonsa, joka tunnetaan nimellä Apple Watch. Kyseessä oli kellon osalta vasta niin sanottu ennakkomaistiainen, sillä kauppoihin Apple Watch saapuu vasta ensi vuoden puolella. Tämä ei tullut yllätyksenä, sillä viime vuosina Applen laitevuodot ovat tulleet suoraan tuotantoketjusta. Koska varsinainen massatuotanto ei ollut vielä käynnissä, pysyi Apple Watch hyvin piilossa loppuun saakka.

Lue loppuun