Kameravertailu: Apple iPhone 6 vs. Samsung Galaxy S6 edge

Kamera, kamera ja kamera. Se on yksi älypuhelimen tärkeimmistä ominaisuuksista, sillä siinä kamera kulkee aina mukana ja on näin valmiina ikuistamaan jokapäiväiset hetket. Viimeiset vuodet laatu on parantunut tasaiseen tahtiin, vaikka itse älypuhelimet ovat jatkaneet ohenemistaan. Tämä onkin johtanut siihen, että esimerkiksi nyt nähtävän kaksikon takana kamera ”pullottaa” hieman muun kokonaisuuden ulkopuolella. Osa pitää tätä järjettömänä ratkaisuna ja ottaisi mielellään hieman paksumman laitteen, jonka takapuoli olisi kauttaaltaan tasainen, jonka myötä myös puhelimen akun kapasiteettiä kyettäisi kasvattamaan. Niin tai näin, tässä artikkelissa olisi tarkoitus tehdä pikainen kameravertailu kahden tämän hetken kuumimman älypuhelimen välillä. Nämä ovat tietenkin Apple iPhone 6 ja hiljattain myyntiin saapunut Samsung Galaxy S6 sekä tässä artikkelissa käytetty kaarevalla näytöllä varustettu Galaxy S6 edge.

Sen syvällisemmin en lähde tässä paneutumaan laitteiden kameroihin, mutta kerrataan niiden keskeisimmät ominaisuudet. Applen älypuhelimesta löytyy kahdeksan megapikselin kamera F/2.2-optiikalla. Galaxy S6 edgessä on puolestaan 16 megapikselin kamera, jossa on iPhonea valovoimaisempi F/1.9-optiikka sekä erityisesti hämäräkuvauksessa avustava optinen kuvanvakain. Appleltakin löytyy puhelin kuvanvakaimella, mutta 5,5 tuuman näytöllään iPhone 6 Plus kilpailee mielestäni eri sarjassa iPhone 6:n (4,7 tuuman näyttö) ja Galaxy S6 edgen (5,1 tuuman näyttö) kanssa.

Kaikki alla nähtävät kuvat on tallennettu käyttämällä kameran automaattitilaa ja käsivaralta.

1. Hedelmäkulho

S6_hedelma

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Sisällä ilman keinovalaistusta otettu kuva. Galaxy S6 edge toistaa värit hedelmien osalta hieman rikkaammin, kun iPhone 6:n värimaailma on aavistuksen lämpimämpi. Samalla iPhone 6:n kohdalla ikkunasta heijastuva valo korostuu liikaa laatoissa, jonka myötä kuva palaa puhki määrätyistä kohdista.

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Rajaus ei paljasta suuria eroja kohinassa, mutta Samsungin käyttämän 16 megapikselin kennon edut tulevat esille paremmin toistuvina yksityiskohtina.

2. Laatikot

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Sisätiloissa hieman ensimmäistä kuvaa heikommassa valaistuksessa otettu kuva. Värimaailma molemmissa hyvin samankaltainen. Galaxy S6 edgessä väreissä ehkä nähtävissä hienoista ylikorostumista esimerkiksi punaisen iPhone-kotelon osalta, mutta tämä ei ole iso ongelma.

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Tällä kertaa rajauksessa nähdäänkin jo selkeitä eroja. Hieman heikompi valaistus johtaa iPhone 6:ssa suurempaan kohinaan ja yksityskohtien menettämiseen. Galaxy S6 edge pitää kohinan kurissa hyvin ja toistaa yksityiskohdat terävinä.

3. Pyykkitupa

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Sisätiloissa otettu yleiskuva ilman keinovalaistusta. Galaxy S6 edge pitää kohinan selvästi paremmin kurissa, joka vaikuttaa olevan yleinen trendi sisällä tallennetuissa kuvissa. Värit ovat yleisesti iPhone 6:ssa lämpimämmät.

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Rajaus kertoo hyvin sen, kuinka paljon vähemmän kohinaa Galaxy S6 edgen kuvassa on. Tämä tekee muun muassa pyykinpesukoneessa olevien painikkeiden ja tekstien lukemisesta helpompaa ja toki tekee koko yleisvaikutelmasta terävämmän.

4. Lyhty

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Sama teema jatkuu. Galaxy S6 edge tallentaa värimaailman yleisesti aavistuksen kylmempänä, kuin iPhone 6. Tässä kuvassa iPhone 6:n värimaailma vastaa enemmän todellisuutta, sillä kuva on otettu kevätauringon laskiessa. Molemmissa taustalla näkyvän talon ikkunat ja taivas on palanut puhki, mutta Applen tapauksessa auringon keltaisuus tulee paremmin esille.

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Rajaus lyhtyy tuottaa tässä otoksessa mielenkiintoisen tuloksen. Kohinan määrä on molemmissa hyvin samankaltainen, mutta jostain syystä Galaxy S6 edge hukkaa lyhdyn reiän takaa kuultavan punaisen lasin yksityiskohdat. Tämä voisi johtua jo aikaisemmin toteamastani värien ylikorostamisesta, johon Samsungin uutuuspuhelin ajoittain sortuu.

5. Pyörät

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Ulkona kevätauringon laskiessa otettu kuva. Galaxy S6 edge tuottaa yleisesti kirkkaamman kuvan, mutta lähemmin tarkasteltuna jälleen iPhone 6:n värimaailma on lähempänä todellisuutta. Lisäksi Galaxy S6 edge polttaa huomattavasti selkeämmin puhki seiniin kuultavan auringon, kun taas Applen älypuhelin antaa luonnollisemman vaikutelma keväisestä illasta.

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Rajauksessa suuria eroja yksityiskohtien tai kohinan suhteen ei ole todettavissa. Toki Galaxy S6 edgen käyttämä 16 megapikselin kenno on tässä etuna ja esimerkiksi kauempana olevan varoituskyltin teksti on selkeämmin luettavissa Samsungin puhelimella tallennetussa kuvassa.

6. Talo

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Kuvauspaikkana satama ja olosuhteet kirkas taivas sekä laskeva kevätaurinko. Jälleen iPhone 6 tuo paremmin esille kuvaustilanteessa vallinneen tunnelman, kun taas Samsungin tapauksessa värimaailma on aikaisempien kuvien tavoin kylmempi. Kohinassa on eroa, kun tarkastellaan kuvia alkuperäisessä koossa. Esimerkiksi laivan kohdalla Galaxy S6 edgen kuva on selkeästi tarkempi ja vähemmän kohinaa sisältävä.

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Maisemakuvan rajaus tuo hyvin esille, kuinka Galaxy S6 edgen kameran kaksinkertainen määrä pikseleitä tuottaa selvästi yksityiskohtaisemman kuvan iPhone 6:een nähden.

7. Vesi

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Veteen kohdistettu kuva on otettu samoissa olosuhteissa, kuin otos numero 6. Tämän kuvan kohdalla väreissä on hyvin minimaalisia eroja. Sama koskee myös kohinaa, vaikka jälleen sen osalta voiton vie Galaxy S6 edge.

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Rajaus kaukana oleviin autoihin tuottaa tässä tapauksessa mielenkiintoisen tuloksen. Galaxy S6 edgen osalta rajattu kohta on sumea ja epätarkka, kun iPhone 6:n tapauksessa tulos on hyvin päinvastainen. Alkuperäisiä kuvia katseltaessa mielestäni käsi ei ole tärähtänyt kuvaa otettaessa, vaan Galaxy S6 edgen sumeus vaikuttaisi johtuvan jostain muusta.

8. Vastavalo

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Vastavalo ja erityisesti laskeva aurinko on hankala kuvaustilanne kameralle kuin kameralle. Tässä kyseisessä kuvassa iPhone 6 vaikuttaisi hallitsevan kirkkaan auringon paremmin, sillä kuva ei ole palanut yhtä pahasti puhki kuin Galaxy S6 edgen kohdalla.

Galaxy S6

Galaxy S6

iPhone 6

iPhone 6

Rajaus ei paljasta suurempia eroja. Kohina on molemmissaa hyvin hallinnassa ja ainoa suurempi ero on iPhone 6:n jälleen kerran luonnollisempi lopputulos.

9. Hämärä maisema

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Hämärämpiin olosuhteisiin siirryttäessä Galaxy S6 edgen kuvanvakain ja valovoimaisempi aukko ovat selviä etuja. Esimerkiksi yllä olevan patsaan/taideteoksen yksityiskohdat erottuvat Samsungin puhelimella paremmin. Kohina pysyy myös paremmin hallinnassa Galaxy S6 edgellä.

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

10. Pimeässä

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Hämärästä pimeään kaupunkiin siirryttäessä tulokset ovat ainakin tämän kuvan kohdalla yllättävän tasaväkiset. Jälleen iPhone 6 tekee värimaailman osalta tasaisempaa jälkeä ja tuottaa näin luonnollisemman kuvan. Kauempana olevia yksityiskohtia ei ole mahdollista erottaa kuin Galaxy S6 edgen kuvasta, joka tallentaa pimeässä kirkkaampia kuvia. Tämä luo osaltaan myös kaupungin kaltaisissa olosuhteissa ongelmia, sillä valokyltit ja lamput palavat Applen puhelinta rajummin puhki.

Galaxy S6 edge

Galaxy S6 edge

iPhone 6

iPhone 6

Rajauksessa nähdään hyvin Galaxy S6 edgen valovoimaisepi kenno, joka tuo tietyt yksityskohdat esille. Applen tapauksessa kohinaa on yllättävän vähän ja pimeässä puhelin vaikuttaisi pyrkivän pehmentämään kuvaa paremman lopputuloksen tuottamiseksi.


Tässä oli nopea kameravertailu Samsung Galaxy S6 edgen ja Apple iPhone 6:n välillä. Vertailu toteutettiin periaatteella: puhelin taskusta ja kuvaamaan. Toisin sanoen yksityiskohtainen asettelu ja muu mahdollisesti kuvien laatua parantava ”säheltäminen” on jätetty pois. Tarkoituksena on demonstroida tavallista käyttöä.

Yleisesti molemmissa kameroissa on omat vahvat puolensa. Henkilökohtaisesti näkisin iPhone 6:n eduksi luonnollisemmat värit ja näin paremman värimaailman. Ehkä yllättäen suurimmat erot tulevat esille sisätiloissa keskinkertaisessa valaistuksessa. Tällaisissa olosuhteissa Galaxy S6 edge vie selkeän voiton, sillä iPhone 6:n osalta kohina nousee jostain syystä yllättävänkin suureksi. Pimeässä Galaxy S6 edge luo valovoimaisempia kuvia, mutta polttaa toisaalta puhki kirkkaita elementtejä. Applen tuoreimman sukupolven iPhone ei yllä hämärässä/pimeässä samaan valovoimaan ja ”piilottaa” näin osan yksityiskohdista. Toisaalta kirkkaat elementit, kuten kauppojen valomainokset eivät pala iPhone 6:ssa yhtä pahasti puhki.

Haluaisitko nähdä vielä kuvan jostain tietystä tilanteesta? Jätä kommenttia alle! Täydennetään artikkelia mahdollisuuksien mukaan myöhemmin.

2 thoughts on “Kameravertailu: Apple iPhone 6 vs. Samsung Galaxy S6 edge

Vastaa käyttäjälle Eemeli Peruuta vastaus