kamera_YouTube_feature

Vloggaaminen – suomalaisten uusi harrastus

Vloggaaminen sanana kuulostaa allekirjoittaneen korvaan aina hieman hölmöltä. Suurin osa varmasti arvaa, että se on johdettu suoraan blogi-sanasta, joka alkujaan kuvasi päiväkirjamaista verkkosivustoa, jossa jaettiin omia ajatuksia, harrastuksia ja niin edelleen muun maailman luettavaksi. Blogit elävät ja hengittävät vielä tänäänkin vahvasti, mutta niiden rinnalle on nyt myös Suomessa noussut toinen merkittävä ja verkkoa mullistava asia. Se on blogi, joka koostuu videoista, eli kirjoittamisen sijaan kerrotaan omasta elämästä kameran välityksellä. Tämä on vloggaamista.

Vlogit ovat tänään suuri osa verkkomaailmaa. Erityisesti kouluikäiset seuraavat vloggaajia ahkerasti ja pitävät heitä jopa idoleina niin sanottujen perinteisten kuuluisuuksien tavoin. Jos olet koskaan ollut mukana suomalaisten järjestämässä YouTube-miitissä, tiedät mistä puhun. Vloggaajilta pyydetään nimikirjoituksia ja yhteiskuvia aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi kaikille tutulta laulajatähti Jenni Vartiaiselta.

Amppurulaa, Oulu, YouTube-miitti
Amppurulaa jakaa nimikirjoituksia Oulussa, 19. heinäkuuta 2014.

Maailmalla vlogit ovat olleet jo pidempään suosittuja. Suomessa homma alkoi nousta lentoon jossain viime kesän tienoilla, tai ainakin silloin itse löysin muutaman henkilön, jotka ovat tänään YouTubessa erittäin suosittuja. Heillä on tilaajia yli 100 000 kappaletta, joka Suomen kokoisessa maassa on järkyttävän suuri määrä. Lisäksi mukana on suuri määrä muita, joilla on tilaajia tuhansista aina kymmeniin tuhansiin asti.

Vloggaamisesta on tullut yhä useammalle nuorelle suomalaiselle harrastus. Osa kertoo videoilla elämästään, toinen esittelee katsojilleen päivän ostoksiaan ja kolmas tekee pelivideoita. Aiheita on rajattomasti, mutta erityisesti pelivideot ja erilaiset haastevideot, joissa vloggaajat uhrautuvat tekemään jotain hauskaa, ovat suomalaisten suosiossa. Henkilökohtaisesti pidän myös aihevideoista, joissa käydään läpi jotain kiinnostavaa aihetta. Niiden kautta voi oppia uusia näkökulmia ja kuulla muiden mielipiteitä itseään kiinnostavista asioista. Lisäksi seuraan tietenkin tekniikkaan keskittyviä vlogeja, mutta niitä Suomessa on harmillisen vähän.

Suomen katukuvassa vloggaaminen näkyy tapaamisina, eli miitteinä. Tänäkin kesänä niitä on järjestetty ympäri Suomea aina Oulua myöten. Toistaiseksi suurin suomalainen YouTube-tapahtuma järjestetään 16. elokuuta. Kyseessä on TubeCon, joka pidetään Hartwal Areenalla. Sinne tulevat tilaajamäärillä mitattuna Suomen suurimmat vloggaajat sekä tietenkin paljon heidän katselijoitaan. Paikan päällä on myös niin sanottu aikuisparkki, jossa vanhemmat voivat imeä tietoa lastensa uudesta harrastuksesta ja päästä näin hieman lähemmäs nykynuorten maailmaa ja koko vloggaamisilmiötä. Lisäksi Tubeconissa jaetaan palkintoja, pidetään paneeleja, pelataan sekä nähdään esiintyjiä, kuten Jusmitus ja Musta Barbaari. Lue tapahtuman ohjelmasta lisää täältä.

Suomessa vloggaaminen lähti aikanaan käyntiin tavallaan syrjäytyneiden ihmisten kanavana saada oma ääni kuuluviin. Monesti nämä henkilöt unohdetaan ja keskitytään niin sanotusti uuden sukupolven vloggaajiin, joiden elämä on ”hohdokkaampaa” ja näin esimerkiksi mainostajille paremmin sopivaa. Itse seuraan ahkerasti muun muassa Markorepairsia, joka on omalla tavalla varsin mielenkiintoinen persoona, aivan kuten nuoremmat ja uudemmatkin vloggaajat. Näistä Suomen vlogikulttuurin aloittajista tehtiin vuonna 2013 dokumentti, Dokumenttiprojekti: Tubettajat. Pääosassa ovat Niilo22, Iltapalamies ja pasiviheraho.

On mielenkiintoista seurata, miten vloggaaminen Suomessa kehittyy seuraavan vuoden aikana. Varsin selvää on, että aikaansa seuraavat yritykset tulevat hyödyntämään tavalla tai toisella videobloggaajia markkinoinnissaan. Vloggaajien kannalta on tietenkin hienoa, että oman harrastuksen kautta voi tienata, mutta mielestäni sposoroitujen tuotteiden esitteleminen tai mainostaminen pitää tällöin tehdä avoimesti.

Ketä kotimaisia vloggaajia sinä seuraat? Itse katson tällä hetkellä muun muassa Markorepairsia, eeddspeaksia, Mentaalisavuketta, Amppurulaata, Flazhingiä ja Anssi Vaittista.

Vastaa