Jokaisen bloggaavan iPad-omistajan pakkohankinta: Blogsy

huhtikuu 26, 2012
Thumbnail image for Jokaisen bloggaavan iPad-omistajan pakkohankinta: Blogsy

Eräs tärkeimmistä syistä iPadin hankintaan oli itselleni mahdollistaa tehokkaampi bloggaaminen silloin kun en ole tietokoneen äärellä. Tabletin kuljettaminen mukana tuntuu jotenkin helpommalta ja luontevammalta kuin esimerkiksi kannettavan tietokoneen, jolla täysimääräinen bloggaaminen on toki jouhevampaa. Itse kuitenkin hain laitetta, jolla voin tehokkaasti valmistella jutut jättämällä viimeisen silauksen tietokoneella tehtäväksi. Harmikseni jouduin heti aluksi toteamaan, että iPadin [...]

Lue lisää →

Suosittelen: Thesis-teema WordPressille

maaliskuu 14, 2012
Thumbnail image for Suosittelen: Thesis-teema WordPressille

MobiiliBlogin uutta layouttia työstäessäni opin jälleen paljon uutta WordPress-julkaisualustasta sekä HTML5- ja CSS-tekniikoista. Olen erittäin tyytyväinen uuteen ulkoasuun, jota työstin kaiken muun ohella melkein puolisen vuotta. Ensimmäistä kertaa sivuston historiassa voin sanoa, että visuaalinen ilme on juuri sellainen kuin sen halusinkin olevan: tyylikäs, yksinkertainen ja muista aihepiirin sivuista erottautuva. Koska en ole mikään koodaaja, niin [...]

Lue lisää →

Matkapuhelinten koko kasvaa – joko kipukynnys on saavutettu?

lokakuu 23, 2011
Thumbnail image for Matkapuhelinten koko kasvaa – joko kipukynnys on saavutettu?

Kosketusnäyttöjen saavuttua valtavirran matkapuhelimiin muuttui mobiilimarkkinoilla moni asia, tärkeimpänä tietenkin laitteiden käyttötottumukset. Samalla myös heitettiin romukoppaan puhelinten pienuudella kilpaileminen, joka oli aiemmin yksi merkittävimmistä tekijöistä muotoilun ohella asiakkaista taisteltaessa. Nykyisin kokokilpa rajoittuu lähinnä laitteiden ohuuteen, mutta muut mitat näyttävät sen kun jatkavan kasvuaan.

Lue lisää →

Nokia ja MeeGo romukoppaan, Samsung ja Tizen tilalle

syyskuu 28, 2011
Thumbnail image for Nokia ja MeeGo romukoppaan, Samsung ja Tizen tilalle

Nokian ja Intelin yhteistyö MeeGon parissa kaatui, kun matkapuhelinjätti valitsi uuden toimitusjohtajan myötä pääasialliseksi käyttöjärjestelmäkseen älypuhelimissa Windows Phonen. Aiemmin se oli MeeGo, mutta alustan heikko kehitystahti ja ekosysteemin huonot näkymät saivat Nokian kääntymään Microsoftin puoleen kommentoi muutosta taannoin toimitusjohtaja Stephen Elop.

Lue lisää →

Uutta designiä kehiin, HTC!

syyskuu 19, 2011
Thumbnail image for Uutta designiä kehiin, HTC!

Kosketusnäyttöluureja on usein moitittu muotoilultaan tylsiksi ja samaa kaavaa toistaviksi. Tämä on osaltaan totta, mutta kyllä useimmilla valmistajilla on kuitenkin selkeästi oma tyyli, jota ne noudattavat. Jotku ehkä liiankin ahkerasti.

Lue lisää →

Videotestissä HTC Sensation

syyskuu 14, 2011
Thumbnail image for Videotestissä HTC Sensation

Sony Ericsson Xperia PLAY:stä siirrytään toiseen kosketusnäytölliseen Android-luuriin, sillä tämänkertaisen videoesittelyn pääosaa näyttelee HTC Sensation. Se on 1,2 gigahertsin tuplaydinsuorittimella varustettu älypuhelin, jonka kosketusnäyttö yltää 960 x 540 pikseliin ja on kooltaan 4,3 tuumaa.

Lue lisää →

Ensimmäinen puhelimeni: Ericsson T10

syyskuu 11, 2011
Thumbnail image for Ensimmäinen puhelimeni: Ericsson T10

Oma matkapuhelinharrastukseni alkoi ruotsalaisen Ericssonin merkeissä, kun sain yläasteikäisenä ensimmäisen oman kännykän, joka oli Ericsson T10. Toki olin matkapuhelimista kiinnostunut jo ennen sitäkin ja aina mahdollisuuden tullen räpläilin tuttavien ja perheen omia puhelimia.

Lue lisää →

Suomen mobiilisivustojen uusi tulokas: Mobnifo

elokuu 23, 2011
Thumbnail image for Suomen mobiilisivustojen uusi tulokas: Mobnifo

Suomeen on kesän aikana avattu uusi ja erittäin lupaava mobiilimaailman uutisointiin keskittynyt verkkosivusto. Uusi sivusto löytyy osoitteesta mobnifo.com. Sen takaa löytyvät aikanaan Puhelinvertailu.comin perustajana toimineet Markus Lehtiniitty ja Tomi Mikkola.

Lue lisää →

Matkapuhelinvalmistajat huomio! webOS käyttöön!

elokuu 20, 2011
Thumbnail image for Matkapuhelinvalmistajat huomio! webOS käyttöön!

Olettekin varmaan kuulleet mobiilialan viimeisimmät uutiset. Ei, en tarkoita Googlen Motorola-kauppaa, vaan HP:n päätöstä lopettaa webOS-laitteiden valmistaminen. Käytännössä webOS tulee siis jäämään historiaan, ellei yhtiö saa lisensoitua tai myytyä sitä muille.

Lue lisää →

Patentit Googlen ainoa syy ostaa Motorola?

elokuu 16, 2011
Thumbnail image for Patentit Googlen ainoa syy ostaa Motorola?

Googlen Motorola-kauppa on herättänyt paljon keskustelua Androidin tulevaisuudesta. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä Nokiaa lukuun ottamatta oikeastaan kaikki muut merkittävät matkapuhelinvalmistajat tukeutuvat Googlen vetämään Androidiin älypuhelimissaan. Joukkoon kuuluvat muun muassa Samsung, LG ja Sony Ericsson.

Lue lisää →